I'll take your bad days with your good

Koomamaanantaita kaikille ! Päivitysten laatu vähän kusee, mutta syysväsymyksen kanssa ei oikein jaksa kiinnostaa. Viikonloppu meni rentouttavasti miehekkeen kanssa Karstulassa porukoilla.

Niin, asiaan (tämä tulee olemaan avautumista, jos ei kiinnosta ole hyvä ja skrollaa ohi :) ). 

Asian pointtina on nyt siis itsetunto. Näkemys omasta itsestään. Jokainen on varmasti kuullut sanat "syömishäiriö", "jojolaihdutus", "selluliitti", "jenkkakahvat" jne. Syömishäiriöiset ymmärrän varsin hyvin, että eivät ole tyytyväisiä itseensä, sillä siinä sairaudessa tapahtuu pään ja kropan sisällä niin paljon kaikkea, että ei ihmekään. Ja se on mun mielestä tosi surullista miten moni nainen yrittää niin kovasti olla Voguen tai muun naistenlehden kansikuva. Ei me naiset olla mitään objekteja ! Mutta en usko että kovinkaan moni nainen on tyytyväinen itseensä juuri sellaisena kuin on. Aina löytyy jotain mistä valittaa.

Myönnetään, oon itekin tapellut oman ulkonäköni kanssa jo 8. luokasta asti, eli siis silloin kun alkoi ns. "naisellistumaan". Silloin kyttäsin vaakaa, kaloreita, ravintoaineita, seurasin laihdutusblogeja ynnä muuta turhaa paskaa mistä ei koskaan ollut mitään muuta kuin haittaa. Mulla oli hirveän vaikeaa pitää mitään ns. "naistenvaatteita" ja hautasinki itteni aina ylisuuriin huppareihin ja vähän löysiin farkkuihin. 

Amiksen ensimmäisellä luokalla vähän helpotti. Luulenpa että siihen vaikutti muutto Jyväskylään ja siihen että selvisin peruskoulusta. Olo oli hieno, koska elämässä puhalti tavallaan uudet tuulet. Amiksen ensimmäisellä luokalla aloitin röökaamisen ihan kunnolla joten muutama kilo siinäkin tipahti kun ei syönyt enää niin paljoa ja ruoka koostui pääsääntöisesti makaronista ja nuudeleista. Aloin ehkä hieman pitämään omasta kropastani, joten uskalsin myös pukeutua vähän "naisellisemmin".

Amiksen toiselle luokalle päästyäni pääsinkin muuttamaan sitten Kuokkalaan ihan omaan kämppään. Olo oli aivan mahtava, ja siitä se itsenäistyminen alkoikin kunnolla. Henkisiä muutoksia tuli uuden porukan mukana. Elämäntilanteessa alkoi olla mukana kalja, illanistujaiset ja koulustressi joka kesti sitten vähän liiankin kauan. Ensimmäisenä muutoksena huomasin että ajattelutapani oli muuttunut enemmän "jätkämäiseksi" vaikka se on aina vähän ollut sitä, mutta silloin se muuttui kunnolla. Toisena huomasin muuttuvani enemmän välinpitämättömäksi itseäni kohtaan ja tunsin etten riittänyt kellekkään. Annoin itsestäni aina kaikille 120%, mutta se koituikin vain mun omaksi kohtaloksi.

Uutena vuotena 2012, olin kokonaan muuttunut. Kyttäilin vähän väliä kaloreita, röökiä meni enemmän ko laki sallii ja en nukkunu melkein ollenkaan. Hyvällä tuurilla sain viikossa nukuttua noin 12h, joka on aivan helvetin vähän. En edelleenkään oo saanu selville, mistä se mun unettomuus ja stressi johtui, koska koulussa ei kuitenkaan niin paljon hommia ollu. Tuosta uudesta vuodesta johonkin huhtikuuhun vihasin mun kroppaa aivan saatanasti. Tuntui että oon norsu tungettuna makkarankuoreen.

Sitten tulikin taas kesä ja siinä vaiheessa lähti mielentila tippumaan. Olin hemmetin paskana sisältä ja vihasin itteäni aina vaan enemmän ja enemmän. Tulevaisuuden tieto siitä, että koulua on jäljellä enää yksi vuosi ja se tulisi olemaan kaikista raskain. Ihmissuhdesotkutkin sai mut ihan pois tolaltaan. Suljeuduin johonkin mun "suojamuurien" sisälle, ja suljin kaiken muun pois.

Hieman ennen joulua olin niin huonossa kunnossa fyysisesti ja henkisesti, että nukuin vain ja joskus saatoin herätä syömään jos jaksoi. Autokoulu, baarireissut, opinnäytetyö ja ihmissuhteet oli vaan liikaa. Mutta sitten heräsi joku pieni ääni mun sisällä että "sä et voi jatkaa näin". Ja siitä alkoikin sitten elämä muuttumaan parempaan suuntaan.

Joulun jälkeen ihmissuhdesotkut oli helpottanut, oppari ei painanut enään päälle ja ajokorttikin oli hienosti taskussa. Aloin syömään terveellisemmin ja olin muutenkin paremmalla tuulella. Unohdin kaikenmaailman kalorikyttäilyt, thinspot ja sanonnat laihuudesta. Keskityin itteeni ja sain taas tasapainon kaikelle.

Viime kesästä en oikein tiiä pitäskö sanoa oliko se hyvä vai huono. Huono siltä kannalta, että puolet kesästä meni ryypiskelyyn, asuin yksin ja olo tuntui muutenkin tosi yksinäiseltä. Mutta toisaalta se oli hyvä, sillä söin tosi terveellisesti ja kävin lenkillä. Pään sisäinen sekamelska vaan oli huonoksi mulle, vaikka fyysisesti olinkin ihan hyvässä kunnossa, itseasiassa varmaan parhaassa mitä oon ikinä ollut.

Nyt tässä syksyn aikana oon saanu itteni fyysisesti ja henkisesti taas tasapainoon. Edes jotenkin. Vaikka työttömyys ja asuntostressi onkin jotenkin alitajuisesti päällä 24/7, niin oon onnellinen pitkästä aikaa. Ainahan sitä voisi tästä pari kiloa olla paremmassa kunnossa, mutta kaikinpuolin oon enemmän tyytyväinen ja ilonen siitä, että mun mielentila on kohentunu tosi paljon.

Tässäpä tämmönen pieni avautuminen, kiva jos jaksoit lukea :)
♥:lla Iida

Katy Perry- Unconditionally